Suomen Olympiakomitea tarjosi Suomen Cloettan henkilöstölle liikuntahaasteen, joka tuotti miljoonia askeleita ja tuhansia liikuntasuorituksia tammi-helmikuussa kolmen kampanjaviikon aikana. Suorituksia tärkeämmäksi nousi kuitenkin yhteisöllisyyden kokemus.
Sponsorointi voidaan jalkauttaa koko henkilöstön hyödyksi. Näin Cloettalla päätettiin tehdä, kun yrityksestä tuli Olympiakomitean yhteistyökumppani loppuvuodesta 2021. Yhteistyön pääkohteeksi on valittu lasten ja nuorten liikuttaminen, mutta Pekingin talviolympialaisten lähestyessä yhteistyötä haluttiin hyödyntää myös henkilöstön hyvinvoinnin tukemiseksi.
Cloettan henkilöstöjohtaja Sari Mannerjärvi vahvistaa, että ”olympiakuntoon”-teema antoi sopivasti lisäkipinää liikuntakampanjalle, johon osallistui peräti 88 % cloettalaisista.
– Osallistumisprosentti nousi todella korkeaksi. Porukka otti haasteen innolla vastaan. Vaikka tiesimmekin olevamme aika liikkuvaista sorttia, yllätimme itsemme sillä, että saimme tavoitteeksi asetetut liikuntatunnit täyteen jo ensimmäisellä viikolla. Nostimme sitten tavoitetta ja 3 viikon aikana kasaan kertyi yli 8000 liikuttua tuntia ja yli 23 miljoonaa askelta.
Erilainen työ, eri määrä askelia
Cloettalla on Suomessa 230 työntekijää, joista iso osa tekee liikkuvaa myyntityötä pitkin Suomea. Pääkonttorissa Turussa työskentelee noin 90 toimihenkilöä.
– Liikuntakampanja nosti esille sen, miten paljon työrooli vaikuttaa arkiliikunnan määrään. Menekinedistäjille kertyi 10 000 askelta helposti jo työpäivän aikana, mutta etätyötä tekevien oli haettava liikuntatunnit vapaa-ajalla.
– Jos olisimme laskeneet mukaan vain vapaa-ajan liikuntasuoritukset, moni työntekijä myyntikentällä olisi jättänyt kampanjan väliin. Halusimme kuitenkin pitää osallistumiskynnyksen mahdollisimman matalana. Seurasimme liikkumista sekä työ- että vapaa-ajalla ja siihen laskettiin mukaan kaikki arkiset aktiviteetit koiran ulkoiluttamisesta lumenluontiin.
– Kampanjan onnistumisessa edesauttoi Olympiakomitean selkeä konsepti valmiine viestintämateriaaleineen. Niiden avulla saimme vietyä kampanjan läpi sujuvasti ja onnistuneesti. Olympiakomitean asiantuntijaluento arkiliikunnan merkityksestä antoi vielä sopivasti lisäbuustia haasteeseen. Varsinaisten liikuntasuoritusten kirjaaminen ja kollegojen kannustaminen sujui myös hienosti HeiaHeian palvelun avulla.
Kannustusviesteistä lisäenergiaa
Mannerjärvi on erityisen ylpeä siitä, miten aktiivisesti henkilöstö kannusti toisiaan kampanjan aikana.
– Annoimme sovelluksen avulla toisillemme yli 18 000 kannustusta. Se on huikea määrä positiivista tsemppihenkeä.
– Kampanja herätti myös sellaista keskustelua, joka on jäänyt pandemian aikana vähemmälle. Puhuimme siitä, millaisia arkiliikunnan muotoja itse kukin oli kokeillut ja löytänyt. Joku puhui parisuhdekävelystä, toinen oli kokeillut mindfullnessia. Oli myös kiva nähdä postauksia, joissa toisiaan lähellä asuvat työkaverit lenkkeilivät yhdessä talvisessa maastossa.
Cloettan toimitusjohtaja Ville Perho pitää kampanjaa onnistuneena.
– Voisi sanoa, että sisäinen Cloetta Energy -teemamme sai mukavasti uutta buustia kampanjan myötä. Olympiakomitean liikuntahaasteen ilmoittamana lähdimme joukolla mukaan myös Unelmien liikuntapäivään 10.5., jolloin järjestimme monia erilaisia liikunta-aktiviteetteja kuten esimerkiksi keilailua, kahvakuulaa, padelia ja joogaa.
Lisätietoja:
Suomen Olympiakomitea: liiketoimintajohtaja Mikko Selin, puh. 050 5967086
Cloetta: markkinointipäällikkö Marja Piironen, puh. 040 527 4485
Suomen Olympiakomitea on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, joka toimii sen hyväksi, että suomalaiset liikkuisivat enemmän ja menestyisivät huippu-urheilussa. Yhdessä jäsenjärjestöjemme ja kumppaneidemme kanssa rakennamme liikunnasta ja urheilusta elinvoimaa Suomeen. www.olympiakomitea.fi
Cloetta Suomi Oy on osa Pohjoismaiden johtavaa makeisalan yritystä, Cloetta-konsernia. Cloetta on ksylitolituotteillaan terveiden hampaiden asialla: Jenkki ja Läkerol Dents ovat vaikuttaneet suomalaisten suun hyvinvointiin jo vuosikymmenien ajan. Muita tunnettuja brändejämme ovat Tupla, Royal, TV Mix, Aakkoset, Mynthon ja Sisu. www.cloetta.fi
Kuva: Cloetta