Löylyä kiukaalle! Olympiajoukkueen yrityskumppanit virtuaalivieraina Tokion kisakylässä

Tokion olympiakisoissa oli ennätyskuumaa ja kosteaa, kuin huonosti lämmitetyssä saunassa. Sääolot tiedettiin toki etukäteen ja niihin osattiin varautua. Joukkueen tunnuslause ”Löylyä kiukaalle” onkin syntynyt jo paljon ennen kisoja. Kun joukkue sitten saapui Tokion kisakylään ja pohti nimeä joukkueen toimistolle ja hermokeskukselle, nimeksi valittiin mikäpäs muukaan kuin sauna.

Näin kertoili Suomen Olympiajoukkueen johtaja Mika Lehtimäki joukkueen yrityskumppaneille, jotka päästettiin kurkistamaan joukkueen olohuoneeseen virtuaalisessa kutsuvierastilaisuudessa. Zoomin välityksellä 4.8. järjestetyssä tilaisuudessa kuultiin urheilijoiden ja joukkuejohdon mietteitä kisojen tapahtumista, joukkueen tunnelmista ja olosuhteista.

Huippuluokan joukkue lunasti paikkansa

Lehtimäki on syystäkin ylpeä joukkueen kisatuloksista.

– Nämä ovat minulle jo kymmenennet kisat, joissa olen mukana ja täytyy sanoa, että nyt on kasassa kovatasoisin joukkue minun aikanani. 32 urheilijaa on tehnyt jo oman urakkansa ja 14 urheilijaa on tässä vaiheessa vielä jäljellä. Jo 40 % osallistujista on ylittänyt itsensä ja sijoittunut ennakoitua paremmin, kun luku on normaalisti 10–15 %:n luokkaa. Joukkueelta on nähty huikeita venymisiä ja upeita suorituksia. Tavoitteena oli, että 60 % urheilijoista yltää omalle tasolleen ja nyt luku on jo 78 %.

– Kaikki, jotka ovat ylittäneet kynnyksen Suomen joukkueeseen, ovat lunastaneet paikkansa. Meillä on täällä sellainen vapautunut tunnelma, että urheilijat uskaltavat heittäytyä ja lyödä satasen tiskiin, kun lähdetään suorituksiin. Jokainen tulee myös kotiin yhtä arvokkaana, riippumatta siitä, miten on onnistunut omassa suorituksessaan. Joukkueen hyvä tunnelma on selvästi kantanut hedelmää.

Tiimin ja fanien kannustus korvasi tyhjää katsomoa

Loungeen kokoontuneet urheilijat avasivat omia ajatuksiaan virtuaalivieraille viestintäjohtaja Mika Norosen haastattelemana. Vierailuhetkellä nyrkkeilijä Mira Potkonen oli juuri lähdössä treenisalille valmentajansa Maarit Teurosen kanssa.

– Huomenna on kova koitos, mutta me olemme siihen valmiit, kaksikko kuittasi.

Puolet olympiajoukkueesta on ensikertalaisia. Kaikki kiittelivät kisajärjestelyitä ja joukkueelta saamaansa tukea. Näin aituri Elmo Lakka puki kiitokset sanoiksi:

– On huikeaa olla osa Suomen joukkuetta. Kaikki on hoidettu ensiluokkaisesti ja niin, että urheilijat pystyvät keskittymään täysillä omaan lajiinsa ja omaan suoritukseensa. Vaikka oma suoritukseni ei tänään mennyt ihan nappiin, täällä voi silti kävellä pystypäin. Urheiluun kuuluu sekä hyviä että huonoja hetkiä, mutta joka päivä oppii jotain uutta. Opit otetaan talteen uusia koitoksia varten.

Myös seiväshyppääjä Wilma Murto ja keihäänheittäjä Lassi Etelätalo olivat tyytyväisiä ensimmäisiin kisakokemuksiinsa.

– Tosi hyvä fiilis on. Minimitavoite on täyttynyt, joten saan lähteä finaaliin vapautuneesti ja täysillä. Vaikka kisoissa ei ole katsomoa paikalla, meiltä ei ole faneja puuttunut. Sekä joukkueen sisältä että Suomesta on tullut tosi paljon kannustusta, Murto kiteytti.

– Porukka Suomessa tuntuu olleen hyvin hereillä myös yöllä kisojen lähetysaikaan. Eiköhän siellä joku innostu keihäsfinaalistakin. Ja mikäs täällä on ollessa, kun palvelu on kaikin puolin pelannut hienosti, Etelätalo puolestaan kommentoi.

Kylmälaitteet ahkerassa käytössä

Kisatiimin päällikkö Leena Paavolainen kertoi, että suurin osa joukkueen jäsenistä tuli kisoihin viimeistelyleirin kautta.

– Järjestimme ensimmäistä kertaa joukkueen historiassa monilajisen viimeistelyleirin, joka osoittautui erittäin onnistuneeksi. Leirillä valmistauduttiin kisoihin ja pyrittiin sopeutumaan aikaeroon ja olosuhteisiin.

Paavolaisen välittämää virtuaalikierrosta joukkueen tiloissa jatkettiin olympiajoukkueen ylilääkärin Maarit Valtosen johdolla. Hän kertoi, että urheilijoiden taustatukena on joukko erityisasiantuntijoita, kuten lääkäreitä, fysioterapeutteja, hierojia ja valmennusväkeä. Myös urheilijoiden terveysturvallisuudesta on huolehdittu hyvin.

– Kiitos kumppaneillemme, käytämme täällä LifaAirin kasvomaskeja ja Nolla-käsidesituotteita ja pidämme huoneilman puhtaana UniqAirin ja LEDFuturen ilmanpuhdistuslaitteilla.

– Kaikki kylmälaitteet ovat myös tulleet todella tarpeeseen. Erityisen suosittu on ollut Avantopoolin kylmäallas, johon moni on puhaltanut hakemaan viilennystä helteen keskellä. Puettavat kylmäliivit ovat myös olleet tärkeässä roolissa stadionin paahteessa.

– Urheilijoiden ruhjeita on hoidettu CTN-kylmähoitolaitteilla. Isompia murtumia ei onneksi ole päässyt tapahtumaan, mutta olemme kuitenkin päässeet kokeilemaan kantapäätukien tekemistä Woodcastin laitteella.

– Mikä tärkeintä, Aavan tuella saimme koko joukkueelle koronarokotukset ennen matkalle lähtöä.

Valtonen, Lehtimäki ja koko kisatiimi kiittävät olympiajoukkueen kumppaneita konkreettisesta tuesta ja kannustuksesta.

– Hienoa, että pääsitte mukaan tänne Vepsäläisen sohvan ympärille rakennettuun kotipesäämme. Yrityskumppanit ovat tärkeä osa pohjoisen tähtien joukkuetta ja olemme siitä todella kiitollisia, Lehtimäki lausui.

JÄTÄ YHTEYSTIETOSI, NIIN OTAMME SINUUN YHTEYTTÄ