Suomen Olympiakomitean ja Metsä Groupin yhteistyö keskittyy nuorten urheiluvalmennuksen tukemiseen. Metsä Groupin vuosittain jakamien stipendien turvin Suomen Urheiluakatemioiden valmentajat ovat voineet tehdä pitkäjänteistä valmennustyötä eri paikkakunnilla ympäri Suomen.
Vuosaaren jäähalli tiistaina 21.9.2021. Ensimmäiset pelaajat odottavat jo ulkona, kun jääkiekkovalmentaja Kari Rantanen tulee päästämään heidät sisään klo 7.00. Aamutreeneihin tulleet pelaajat ovat 8. luokan oppilaita eri jääkiekkoseuroista ympäri Helsinkiä, Vantaata ja Espoota. Paikalla on myös Puistopolun urheiluyläkoulun liikunnanopettaja Taina Ahola, joka koordinoi koulun lajiharjoittelua yhdessä Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean kanssa.
Ahola kertoo, että jääkiekko on yksi Urhean suosituimmista lajeista.
– Meillä on nyt seitsemänneltä, kahdeksannelta ja yhdeksänneltä luokalta yhteensä 80 pelaajaa, jotka harjoittelevat kolmessa ryhmässä. Ilman Metsä Groupin tukea emme voisi ottaa näin paljon pelaajia mukaan emmekä saisi niin paljon jääaikaa. Valmentajan palkkatuki on mahdollistanut pitkäjänteisen lajiharjoittelun ja sellaiset olosuhteet, että nuoret pystyvät hoitamaan sekä koulun että treenit saumattomasti.
– Pääkaupunkiseudun kaikissa yläkouluissa keskiviikon koulupäivät päättyvät 14.00, jonka jälkeen Urhea-valmennuksessa olevat oppilaat voivat osallistua Urhean järjestämään laji- tai fysiikkaharjoitteluun tai oman seuran treeneihin. Tavoitteena on, että nuorilla olisi treenien jälkeen aikaa koulutehtäviin ja kavereiden näkemiseen. Urhea-verkoston yläkouluissa nuoret urheilijat, vanhemmat, valmentajat ja koulut ovat sitoutuneet yhteisiin pelisääntöihin, joilla varmistetaan urheilun ja koulun sovittaminen yhteen niin, että molemmat sujuvat.
Aholan mielestä urheiluharrastus kasvattaa nuoria monella tapaa.
– Erityisesti joukkuelajit kehittävät monia taitoja, joista on hyötyä elämässä. Hyvä joukkuepelaaminen, kurinalaisuus, sitoutuminen ja itsensä likoonlaittaminen ovat tarpeellisia taitoja myös työelämässä.
Ammattivalmentajan ohjaus kantaa pitkälle
Kari Rantanen on työskennellyt Vuosaaren Viikinkien junioreiden maalivahtivalmentajana jo kymmenen vuoden ajan.
– Viimeiset kaksi kautta ovat olleet hankalia koronan vuoksi, mutta se ei ole saanut pelaajia lopettamaan lajia. Ennen pandemiaa oppilaita oli aina ennen aamuseitsemää odottamassa, että pääsevät jäälle harjoittelemaan omia juttuja ennen varsinaisia aamujäitä, jotka alkoivat klo 8.00. Nykyään tulen avaamaan ovet vaikka ennen seitsemää, jos niin sovitaan.
– Pelaajista näkee, että sitoutuminen lajiin on todella vahvaa. Jos on päässyt mukaan Urhea-valmennuksen ryhmään, niin harva lopettaa sitä kesken.
– Maalivahtivalmennus on yksilövalmennusta joukkueen sisällä. Siinä käydään paljon läpi henkistä puolta. Vaatii luonnetta seistä siinä maalissa, kun kiekko tulee kohti sadan kilometrin tuntivauhtia. Jos tekee virheen, se näkyy heti maalitaululla. Epäonnistuminen täytyy kuitenkin pystyä nollaamaan saman tien. Voisi sanoa, että maalivahtivalmennuksessa käydään läpi koko elämä, se on niin kokonaisvaltaista.
– Yläkouluvaiheessa nuoret vielä tavallaan harjoittelevat harjoittelemista. Vaikka harjoittelua ja pelejä voi olla jopa 6–7 kertaa viikossa, se on vasta alkua silloin, kun tähtäin on pidemmällä. Monen pelaajan mielessä siintää varmasti jo jääkiekkoilijan ammattiura. Täällä he oppivat näkemään, miten paljon sen eteen on tehtävä töitä, Rantanen summaa.
– Liikunnallinen elämäntapa tuo monenlaisia hyötyjä. Haluamme olla mukana tukemassa nuoria yhdistämään urheilun ja muun arjen sujuvasti. Myös aikanaan työelämässä on hyötyä urheilun tuomista opeista, kuten sinnikkyydestä ja yhteistyötaidoista, kertoo Metsä Groupin viestintäjohtaja Juha Laine.
Lisätietoja:
Suomen Olympiakomitea: markkinointi- ja asiakkuuspäällikkö Ville Köngäs, puh. 040 962 5463
Metsä Group: viestintäjohtaja Juha Laine, puh. 050 346 0350
Suomen Urheiluakatemiat on 19:n alueellisen urheiluakatemian verkosto, jota Olympiakomitea koordinoi. Valtakunnallisesti mukana on esimerkiksi 160 yläkoulua, noin 400 ammattivalmentajaa ja yhteensä 16 000 urheilijaa. Koko verkoston yhteinen tavoite on, että nuoret voivat saavuttaa potentiaalinsa urheilussa ja muilla elämän aloilla. Tavoitteena on tehdä nuoren urheilijan jokaisesta päivästä sellainen, että sen rakenne on tasapainoinen huomioiden harjoittelun ja koulunkäynnin, mutta myös muun elämän.
Lisätietoja #nuorellesiivet kampanjasta: nuorellesiivet.fi