Tempaus lasten oikeuksien puolesta – uniikkien jakkaroiden myyntituotoilla uusia harrastuskerhoja lapsille

Huonekaluliike Vepsäläinen lanseerasi Tokion kisojen alla erikoiserän villikoivusta valmistettuja uniikkeja Aalto-jakkaroita. Jakkaroista tuli menestystuote, jonka myyntituoton Vepsäläinen lahjoittaa kokonaisuudessaan lasten harrastustoimintaan Lapsen oikeuksien viikon kunniaksi.

Vepsäläinen on Suomen olympiajoukkueen yhteistyökumppani, jonka Unseen Heroes -kampanja herätti katsomaan urheilua lapsen näkökulmasta. Olympiahuuma keskittyy aina helposti urheilun tähtiin, peittäen alleen sen tosiasian, että Suomessa vain joka kolmas lapsi ja nuori liikkuu riittävästi, ja monet jäävät jopa täysin vaille liikunnan mahdollisuuksia.

Vepsäläisessä haluttiin tehdä konkreettinen hyvä teko lasten liikkumisen edistämiseksi. Toimitusjohtaja Jussi Lindholm kertoo, miksi lahjoituskohteeksi valittiin juuri Olympiakomitean Lasten Liike -ohjelma.

– Meille tärkeitä ovat kestävät valinnat, sillä ne ovat osoitus tuleviin sukupolviin panostamisesta. Kampanjaan tehty liikuttavan hyvä jakkara on tästä hyvä esimerkki, sillä se on aikaa ja käyttöä kestävää designia, joka samalla mahdollistaa lapsille asioita, jotka osaltaan rakentavat parempaa tulevaisuutta.

– Lasten oikeuksien viikko pistää miettimään lasten oikeuksia liikuntaan ja harrastuksiin, ja sitä kautta niistä syntyviä vaikutuksia myös pidemmälle elämään. Jo ennen pandemiaa lasten liikkumattomuus oli haaste, mutta kuluneet vuodet ovat pahentaneet tilannetta vielä entisestään. Perheet joutuvatkin usein tinkimään lasten harrastuksista, sillä yli 100 000 lasta Suomessa elää köyhyysrajalla. Kun on tutkittu liikuntaharrastuksen esteitä, nousee ensimmäisenä esiin harrastusten kalleus.

– Tärkeä, mutta vähemmälle huomiolle jäänyt osa Olympiakomitean työstä liittyy juuri lasten liikuntaan, ja tämä on meille merkityksellinen syy tehdä yhteistyötä. Lasten Liike -ohjelma tarjoaa lapsille tasavertaiset mahdollisuudet liikkua ja harrastaa järjestämällä  matalan kynnyksen liikuntaa koulupäivien yhteyteen.

Suomen Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen kiittää Vepsäläistä lahjoituksesta. Vepsäläisen lahjoituksella saadaan aikaan jopa kymmenen uutta matalan kynnyksen liikuntakerhoa, joissa koulutetut ohjaajat liikuttavat lapsia. Kerhot pyörivät koko lukukauden ajan.

– Lahjoitus on hieno esimerkki yrityksen sosiaalisesta vastuunkannosta. Liikkumattomuus on erittäin suuri huolen aihe, sillä koko väestön vähäisestä liikkumisesta ja heikosta fyysisestä kunnosta aiheutuu yli kolmen miljardin euron kulut vuosittain. On päivänselvää, että emme pysty yksin ratkaisemaan liikkumattomuuden haastetta, vaan tarvitsemme siihen kumppaneita ja yhteiskunnan tukea.

– Me Olympiakomiteassa haluamme edistää liikunnallista elämäntapaa kaikissa ikäryhmissä. Lapsille se on erityisen tärkeää siksi, että liikunnan tiedetään edistävän paitsi terveyttä, myös oppimista ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Liikunnan positiiviset vaikutukset ulottuvan pitkälle aikuisuuteen ja vaikuttavat tutkitusti jopa myöhempään menestykseen työelämässä.

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 15.–21.11.2021. Teemaviikko pyrkii lisäämään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa.

Vepsäläinen lahjoittaa Artek E60 Unseen Heroes -jakkaran myyntituoton kokonaisuudessaan Suomen Olympiakomitean Lasten Liikkeelle, jonka tavoitteena on taata jokaiselle lapselle oikeus iloiseen ja turvalliseen liikuntaharrastukseen. Lisätietoja Lasten Liikkeestä

Lisätietoja:
Suomen Olympiakomitea: vt. myyntijohtaja Ville Köngäs, puh. 040 962 5463
Vepsäläinen Oy: CEO Jussi Lindholm, jussi.lindholm@vepsalainen.com, puh. 040 8600 271

Suomen Olympiakomitea on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, joka toimii sen hyväksi, että suomalaiset liikkuisivat enemmän ja menestyisivät huippu-urheilussa. Yhdessä jäsenjärjestöjemme ja kumppaneidemme kanssa rakennamme liikunnasta ja urheilusta elinvoimaa Suomeen. www.olympiakomitea.fi

Vepsäläinen Oy on suomalainen huonekalu- ja sisustusmyymäläketju, jolle design on kestävyyslaji ja jonka tuotteet on tarkoitettu kestämään aikaa, käyttöä ja katseita. Ketjuun kuuluu yli kaksikymmentä myymälää ja verkkokauppa. https://www.vepsalainen.com/fi

JÄTÄ YHTEYSTIETOSI, NIIN OTAMME SINUUN YHTEYTTÄ