Lahtelainen Luhta Sportswear Company toimittaa Tokion kisoihin kaikki Suomen olympiajoukkueen urheilijoiden asut edustuskäyttöön, vapaa-ajalle, harjoitteluun ja lämmittelyyn itse urheilusuorituksen ulkopuolella. Yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa syntynyt mallisto ottaa huomioon urheilijoiden tarpeet eri tilanteissa. Ulkoasultaan hillityn pelkistetty mallisto edustaa suomalaisen designmaailman tyylikkyyttä yhdistettynä toiminnallisuuteen.
Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön varajohtaja ja kisatiimin päällikkö Leena Paavolainen on tyytyväinen vuodesta 2018 jatkuneeseen yhteistyöhön Luhdan kanssa.
– Yhteistyö oli todella sujuvaa jo ensimmäisten yhteisten talvikisojen aikana ja nyt olemme tiivistäneet sitä entisestään. Asujen suunnittelussa on otettu aidosti huomioon kansainvälisen huippu-urheilun vaatimukset, sekä Tokiossa vallitsevat erityisolosuhteet. Kisamallisto on syntynyt ajan hermolla ja urheilijan pulssilla. Malliston suunnittelussa mielipiteitä on kuultu useilta Tokioon tähtääviltä urheilijoilta.
– Se, millaista asua urheilija päällään kantaa, vaikuttaa myös siihen, mitä asun alla tuntee ja kokee. Kisavaatteet edustavat koko Suomen joukkueen ilmettä, ja jokainen urheilija vetää asut päälleen suurella ylpeydellä, Paavolainen toteaa.
Icepeak on Luhta Sportswear Companyn kansainvälisesti tunnetuin tuotemerkki, joka on ponnistanut kotimaasta maailmanlaajuiseen menestykseen. Icepeakin suunnittelijoiden kynästä syntyivät myös suurta huomiota herättäneet edustusasut vuoden 2018 Pyeongchangin olympialaisiin.
Tokion kisojen mallistoon päätettiin hakea näkökulmaa vaatesuunnittelun tulevaisuuden toivoilta. Malliston idean löytämiseksi järjestettiin ideakilpailu yhteistyössä alansa arvostetuimpien suomalaisten koulujen, Lahden Muotoiluinstituutin sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun, kanssa. Ideakilpailun voittanut Aalto-yliopiston opiskelija pääsi työstämään mallistoa ideansa pohjalta yhdessä Icepeakin suunnittelijoiden kanssa.
– Luhta on yksi Suomen suurimpia vaatesuunnittelijoiden työllistäjiä, ja vuorovaikutus alan koulujen kanssa on ollut meille aina tärkeää. Tokion kisojen tilanne oli pitkään epävarma, joten olemme todella innoissamme siitä, että pääsemme kuin pääsemmekin tuomaan tämän yhteistyön tuloksen kaiken urheilukansan nähtäville, sanoo Icepeakin Brand manager Katja Laurema.
Olympiamallistossa korostuu hillityn tyylikäs muotokieli, joka edustaa vahvasti Suomelle tyypillistä design-filosofiaa ja joka sopii myös luontevasti yhteen pelkistetyn, kansainvälisesti arvostetun japanilaisen estetiikkamaailman kanssa.
Katso mallisto Olympiajoukkueen Instagramista!
Lisätietoja:
Suomen Olympiakomitea: markkinointi- ja asiakkuuspäällikkö Ville Köngäs, puh. 040 962 5463
Luhta Sportswear Company: Corporate Communications and Marketing, Tarja Malinen, puh. 040 522 3172
Luhta Sportswear Company on vuonna 1907 perustettu perheyritys ja yksi tekstiilialan suurimmista yrityksistä Pohjoismaissa. Luhdan tunnetuimpia brändejä ovat Luhta, Icepeak, Rukka, Torstai, Dachstein, Ril´s, O.i.s. ja Your FACE.