Olympiasähkön tarina kasvaa – yhteistyössä on voimaa

Olympiasähkö on Loiste Sähkönmyynnin ja Suomen olympiajoukkueen yhteistyönä syntynyt sähkösopimus, jonka avulla tuetaan lahjakkaiden nuorten urheilijoiden valmennusta. Loisteen ja Lumme Energian yhdistymisen myötä Olympiasähkön tarina jatkuu entistä vahvempana. Olympiasähkön arvot ja teemat ovat kolahtaneet myös hiihtäjälegenda Sami ”Musti” Jauhojärvelle ja kilpakävelijä Aku Partaselle.

Loiste on kokenut tärkeäksi olla mukana tukemassa lahjakkaita nuoria urheilijoita. Siitä kumpusi ajatus yhteistyöstä Suomen Olympiakomitean kanssa. Yhteistyö käynnistyi vuonna 2013 ja sen tuloksena syntyi uusi kuluttajatuote, Olympiasähkö.

Olympiasähkö tarjoaa helpon tavan tukea nuorten urheilua. Tekemällä Olympiasähkösopimuksen asiakas ei maksa sähköstä yhtään ylimääräistä. Olympiasähkön tuotosta osa lahjoitetaan automaattisesti Olympiakomitean Nuorelle siivet -kampanjaan. Jo tuhannet kotitaloudet ovat osoittaneet tukensa kampanjalle valitsemalla Olympiasähkön.

Yhteistyö on ollut antoisaa ja monipuolista. Sen lisäksi, että olemme saaneet aikaiseksi konkreettisen keinon tukea nuorten urheilua, olemme yhdessä liikuttaneet asiakkaitamme, kannustaneet urheilijoita olympialaisissa ja jopa kääntäneet energia-alan vaikeita termejä selkokielelle energialähettiläämme Sami ”Musti” Jauhojärven kanssa.

Olympiakomitean markkinointi- ja asiakkuuspäällikkö Ville Köngäs pitää Olympiasähköä hyvänä esimerkkinä olympiateeman hyödyntämisestä näkymättömän kuluttajatuotteen markkinoinnissa.

– Yhteistyössä on käytetty paljon luovuutta. Mikä parasta, luovuus on tuottanut tärkeää aineellista hyvää sekä meille että kumppanillemme, Köngäs kiittää.

Nyt yhteistyö saa entistä enemmän virtaa, kun Loiste Sähkönmyynti yhdistyi tänä keväänä Lumme Energian kanssa. Tämä mahdollistaa ennenkokemattomien energiapalvelujen kehittämisen ja entistäkin loistavamman asiakaskokemuksen.

Vihreää ja vastuullista 

Olympiasähkö on vastuullinen valinta, sillä se tuotetaan 100-prosenttisesti uusiutuvilla energialähteillä. Uusiutuvalla energialla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Ilmastonmuutos huolettaa monia urheilijoita, erityisesti lumilajien harrastajia. Hiihtouransa vuonna 2017 lopettanut Sami Jauhojärvi pyrkii omilla valinnoillaan vaikuttamaan siihen, ettei olisi mukana kiihdyttämässä ilmastonmuutosta. Olympiasähkön energialähettiläänä hän voi saada myös muita tekemään niitä pieniä tekoja, joita tarvitaan muuttamaan kehityksen suunta ilmaston kannalta kestävämmäksi. Kuten Jauhojärvi asian ilmaisee, ”jokainen meistä voi vaikuttaa asiaan ja tehdä arjen hyviä valintoja”.

– Haluamme tarjota asiakkaillemme helpon tavan tehdä itsensä kokoisia valintoja omassa arjessa ympäristön hyväksi. Vihreä sähkösopimus on helppo ympäristöteko, jolla pienentää omaa hiilijalanjälkeä merkittävästi. Vastuullisuus ja ilmastoteot ovat Lumme Energialle ja Olympiakomitealle lähellä sydäntä. Nämä tärkeät arvot yhdistyvät Olympiasähkössä – valinnallaan asiakas tukee suomalaista urheilua ja ympäristöä, kertoo Johanna Viskari, Lumme Energian asiakaskokemusjohtaja.

Kilpakävelijä Aku Partanen Olympiasähkön energialähettilääksi 

Tokion kesäolympialaisiin valmistautuva kilpakävelijä Aku Partanen nousee tänä kesänä Olympiasähkön energialähettilääksi hiihtäjälegenda Sami Jauhojärven rinnalle. Aku valikoitui energialähettilääksi mahtavan persoonansa lisäksi myös siksi, että kävely on energiaa, josta jokainen voi nauttia. Harrastamisen voi aloittaa matalalla kynnyksellä eikä siihen tarvita suuria alkupanostuksia. Tärkeintä on liikkumisen ilo, jota saa helposti kävelystä myös näin poikkeusoloissa.

Kesän aikana Aku ja Sami tulevat kertomaan vinkkejään energisempään arkeen ja siitä, minkälaiset arvot heille ovat tärkeitä.

Aku valmistautuu parhaillaan 23. heinäkuuta alkaviin Tokion kesäolympialaisiin. Kannusta ja seuraa yhdessä kanssamme kilpakävelijämme matkaa Tokiossa! Olympiasähkön tarina jatkuu entistäkin vahvempana ja energisempänä – pysytään kuulolla!

Lisätietoja:
Suomen Olympiakomitea: markkinointi- ja asiakkuuspäällikkö Ville Köngäs, puh. 040 962 5463
Lumme Energia: asiakaskokemusjohtaja Johanna Viskari, puh. 010 207 4849

Lumme Energia toimittaa sähköenergiaan liittyviä ratkaisuja yrityksille ja kotitalouksille. Yhdessä tytäryhtiö Solarigo Systems Oy:n kanssa Lumme Energia on Suomen suurin kotimaista uusiutuvaa aurinkosähköä tarjoava suomalainen energiayhtiö. Suur-Savon Sähkön omistaman Lumme Energian tavoitteena on olla puolen miljoonan suomalaisen energiayhtiö vuonna 2025. www.lumme-energia.fi  

Olympiasähkö-sopimuksen voi tilata suoraan täältä: www.lumme-energia.fi/olympiasahko.

JÄTÄ YHTEYSTIETOSI, NIIN OTAMME SINUUN YHTEYTTÄ